MIEKOJÄRVEN KALASATAMA – PELLO ,  SIRKKAKOSKI

Miekojärven kalasataman ensimmäinen osa valmistui vuonna 1987 Suomen ensimmäiseksi sisävesikalasatamaksi.  Sen laajennusosa valmistui vuonna 1991. Vuonna 2012 Sirkan osakaskunta teki aloitteen hankkeesta, jonka tuloksena kalasatama remontoitiin EU:n elintarvikelainsäädännön mukaiseksi tilaksi. Laitostunnus (F85451)  saatiin 2016 syksyllä. Satamassa voidaan perata, fileoida, jauhaa, pakastaa, suolata ja pakata kaloja sekä kalan mätejä. Kalasatama valmistui EUn kalatalousvarojen ja Pellon kunnan yhteistyönä. Suunnitelu tehtiin yhdessä kalastajien kanssa. jolloin onnistuttiin vanhoista tiloista tehtyä toimivat nykyaikaiset tilat. Pellon kunta hoitaa ja vuokraa kiinteistöä kaupallisten kalastajien käyttöön.

Vuonna 2017 valmistui laajennus, jolloin saatiin tehtyä alkuperäisen suunnitelman mukaiset pyydysten säilytystilat. Koneistuksena kalankäsittelyyn löytyvät nahoituskone, halkaisuveitsi, suomustuskone, vakumointikone, pikapakastuskaappi, jauhelihamylly ja halkaisukone. Taakankantoa helpottamaan saatiin hankittua 2021 kalasataman kaupallisten kalastajien käyttöön ajettava nosturi, jossa on kurotinlaite, jolla onnistuu taakan nosto veneestä. Samana vuonna asennettiin kalasatamaan aurinkopanelit, joilla voidaan lämmittää kalasatamassa paljon kuluvaa kuuma vettä ja säästää näin energiaa.